Perusopetuksen erityisopetus ja erityinen tuki

Oppilaalla, jolla on vaikeuksia oppimisessa tai koulunkäynnissä, on mahdollisuus saada osa-aikaista erityisopetusta muun opetuksen ohessa.

Palvelu

Perusopetuksen erityisopetus ja erityinen tuki

Osa-aikaista erityisopetusta annetaan esimerkiksi oppilaille, joilla on kielellisiä tai matemaattisiin taitoihin liittyviä vaikeuksia, oppimisvaikeuksia yksittäisissä oppiaineissa tai vaikeuksia opiskelutaidoissa, sosiaalisissa taidoissa tai koulunkäynnissä. Osa-aikaista erityisopetusta annetaan joustavin järjestelyin samanaikaisopetuksena, pienryhmässä tai yksilöopetuksena oppituntien aikana. Osa-aikaisen erityisopetuksen tavoitteet ja sisällöt nivelletään oppilaan saamaan muuhun opetukseen. Aloite osa-aikaisen erityisopetuksen tarpeen arvioinnista voi tulla oppilaalta, huoltajalta, opettajilta tai oppilashuoltohenkilöstöltä.

Simpeleen koulussa toimii kaksi pienryhmää, joissa oppilaat opiskelevat yksilöllistettyjen opetussuunnitelmien mukaisesti. Jokaiselle oppilaalle laaditaan HOJKS (henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma), joka päivitetään lukuvuosittain. Pienryhmän oppilaat opiskelevat osan oppiaineista yleisopetuksen ryhmiin integroituna.

Asioi tästä

Ehdot ja kriteerit

Integroinnin perusteena ovat oppilaan tiedot ja taidot, ja integroitavista oppiaineista sovitaan oppilaan, huoltajan, erityisluokanopettajan ja aineenopettajan kesken.

Toimintaohje

Ota yhteyttä koulun erityisopettajaan.

Maksullisuuden tiedot

Palvelu on ilmainen.

Palvelun tausta ja lainsäädäntö

Kaikilla oppilailla on oikeus ryhmäkohtaisiin tukimuotoihin, jotka perustuvat suunnitelmallisuuteen ja ennakointiin. Tavoitteena on, että oppilas saa tukea oppimiseensa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja matalalla kynnyksellä. Ryhmäkohtaiset tukimuodot ovat

  • yleinen tukiopetus, jolla vastataan ryhmän tasolla varhain havaittuihin tuen tarpeisiin ja vaikeuksiin
  • opetuskielen tukiopetus, johon on oikeus oppilaalla, jolla ei ole riittävää opetuskielen taitoa tarvittavan oppimäärän suorittamiseksi
  • erityisopettajan muun opetuksen yhteydessä antama opetus, jossa otetaan huomioon koko opetusryhmän tarpeet.

Jos kaikille oppilaille tarkoitetut ryhmäkohtaiset tukimuodot eivät riitä, oppilaalle tarjotaan oppilaskohtaisia tukitoimia. Ne ovat säännöllisiä ja perustuvat yksilöllisiin tuen tarpeisiin. Oppilaskohtaiset tukitoimet perusopetuksessa ovat

  • erityisopettajan opetus osittain pienryhmässä muun opetuksen yhteydessä
  • erityisopettajan tai erityisluokanopettajan opetus pienryhmässä
  • erityisluokanopettajan opetus erityisluokassa
  • oppilaskohtaiset tulkitsemis- ja avustajapalvelut.

Osittain pienryhmässä toteutettava erityisopettajan opetus tarkoittaa, että oppilas on tavallisessa luokassa mutta joissakin oppiaineissa hän opiskelee osin erityisopettajan pienryhmässä.

Erityisopettajan tai erityisluokanopettajan opetus pienryhmässä tarkoittaa, että oppilas saa yli puolet yhden tai useamman oppiaineen opetuksesta erityisopettajan tai erityisluokanopettajan opettamassa pienryhmässä. Muita oppiaineita oppilas opiskelee tavallisessa ryhmässä.

Erityisluokkaopetus tarkoittaa kaikkia oppiaineita tai toiminta-alueita koskevaa, pääsääntöisesti kokoaikaista opetusta erityisluokassa. Oppilas voi kuitenkin osallistua joidenkin oppiaineiden opetukseen yleisopetuksessa, jos mahdollista.

Oppilaskohtaiset tulkitsemis- ja avustajapalvelut ovat tukipalveluja, jotka mahdollistavat oppilaan osallistumisen opetukseen ylipäätään ja auttavat häntä saavuttamaan opetussuunnitelman mukaiset tavoitteet. Ne tulevat kyseeseen vain tilanteissa, joissa muut keinot eivät riitä.

Perusopetuslaki

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628