Etusivu / Palvelut / Opetus ja koulutus / Rautjärven lukio / Opiskelun tuki / Opinto-ohjaus

 koulun piha.png

Opinto-ohjaus

Opinto-ohjaus

Opinto-ohjauksen tavoitteena on opiskelijan itsetuntemuksen parantaminen, opiskelutaitojen kartuttaminen ja ammatinvalinnan tukeminen. Opinto-ohjaus toteutetaan lukiossa yhteistyössä opinto-ohjaajan, ryhmänohjaajan sekä aineenopettajien kanssa. Lukiolaisten ohjauksessa painotetaan henkilökohtaista ja pienryhmäohjausta opiskeluohjelmien laatimisessa ja muuttamisessa, uravalinnan suunnittelussa sekä aikuistumiseen liittyvien kysymysten käsittelyssä. On toivottavaa, että jokainen lukiolainen sopii henkilökohtaisen tapaamisajan opinto-ohjaajalle vähintään kerran lukuvuoden aikana.

Luokkamuotoisessa opinto-ohjauksessa painotetaan lukion alkuvaiheessa lukiokäytänteisiin perehdyttämistä ja opiskelun ohjausta. Lukiokoulutuksen päättövaiheessa korostuvat uranvalinnan suunnittelu ja jatko-opintoihin ohjaus.

 

Jatkokoulutukseen tutustuminen

kompassi.png

Opinto-ohjaaja auttaa lukiolaisia jatko-opintovaihtoehtojen kartoittamisessa ja ammatinvalinnan selkeyttämisessä. Abiturienteille tarjotaan opo-tuntien ja henkilökohtaisen ohjauksen lisäksi abi-infoja, joissa kerrotaan ajankohtaisista ylioppilaskirjoituksiin ja jatko-opintoihin hakeutumiseen liittyvistä asioista. Läsnäolo abi-infoissa on välttämätöntä.

 

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteishaku 

Korkeakouluihin haetaan korkeakoulujen yhteishaussa. Haku toteutetaan kahdessa osassa (ks. taulukko alla). Opiskelija voi hakea yhteshaussa korkeintaan kuuteen koulutukseen, jotka tulee asettaa hakulomakkeella mieluisuusjärjestykseen. Hakutoivejärjestys on sitova, eikä sitä voi muuttaa hakuajan jälkeen. Yhteishaku toteutetaan Opintopolku-palvelussa. Opintopolusta löydät myös tietoa koulutusmahdollisuuksista, koulutusten rakenteesta ja opintojen rahoituksesta.

Lisätietoa korkeakoulujen yhteishausta: Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteishaku

Korkeakoulujen yhteishaussa huomioitavaa
  • Kaikki korkeakoulut eivät ole mukana yhteishaussa, vaan esimerkiksi Poliisiammattikorkeakoulu järjestää itse oman opiskelijavalintansa.
  • Kukin koulutus päättää itse valintaperusteistaan - otathan ajoissa selvää hakukohteidesi valintamenettelyistä. Muistathan myös palauttaa mahdolliset ennakkotehtävät ajoissa!
  • Korkeakoulut päättävät itse koulutustensa sisällöistä - samannimiset koulutukset voivat sisältää erilaisia opintoja eri oppilaitoksissa. Otathan hyvissä ajoin selvää itseäsi kiinnostavien koulutusten sisällöistä.
  • Osa koulutusaloista järjestää yhteisvalinnan niihin kuuluville koulutuksille (kauppatieteet, liiketalous, kasvatustiede). Huomioithan mahdollisen yhteisvalinnan hakukohteita miettiessäsi.

 

Toisen asteen ammatillinen koulutus 

Lukiosta valmistunut opiskelija voi hakea myös toisen asteen ammatilliseen koulutukseen. Ammatillisiin perustutkintoihin haetaan lukion ja ammatillisen koulutuksen yhteishaussa helmi-maaliskuussa. Hakemus täytetään Opintopolussa, ja hakemuksen sekä mahdollisten liitteiden tulee olla perillä hakukohteen koulutuksessa hakuajan päättymiseen mennessä. Lisätietoa hausta löydät osoitteesta www.opintopolku.fi.

 

Muita opiskelumahdollisuuksia

Avoin ammattikorkeakoulu ja avoin yliopisto mahdollistavat korkeakouluopiskelun myös silloin, kun lukion opintomenestys ja/tai pääsykoe eivät avaa ovia korkea-asteen opintoihin. Avoimen AMK:n ja yliopiston opinnot ovat kaikille avoimia, maksullisia opintoja, joita voi saada hyväksiluettua tutkintotavoitteisissa korkeakouluopinnoissa. Lisätietoa avointen korkeakoulujen opinnoista: 

 

Hakuohjelma, aikataulut ja tiedot eri koulutuksista

Opintopolku

Video korkeakoulujen yhteishausta

Esiopetus

Lapsella on oikeus saada maksutonta esiopetusta oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna. Esiopetusta järjestetään kahdessa päiväkodissa, kunnan pohjoispäässä Simpeleen päiväkodissa ja Asemanseudulla päiväkoti Karhunpesässä.

Esiopetukseen osallistuvalla lapsella on mahdollisuus käyttää päivähoitopalveluja, jos hän esiopetuksen lisäksi tarvitsee myös päivähoitoa. Esiopetukseen sovelletaan perusopetuslakia ja sen nojalla annettuja säädöksiä. Esiopetus on suunnitelmallista kasvatusta ja opetusta. Esiopetuksen tavoitteena on lapsen kokonaisvaltainen kasvun ja kehityksen tukeminen ja oppimisedellytysten parantaminen ennen kouluikää. Leikki, toiminnalliset työtavat, elämyksellisyys ja kokemuksellinen oppimisympäristö ovat keskeisiä opetusmenetelmiä.

Esiopetuksessa noudatetaan pääsääntöisesti koulujen toiminta-aikoja. Esiopetusta annetaan 700 tuntia vuodessa ja neljä tuntia päivässä.

Esioppilailla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Kuljetuksessa noudatetaan samoja periaatteita kuin perusopetuksessa.

Ota yhteyttä lähimpään päiväkotiin.ä

Verkkoasiointi

Rautjärven verkkoasiointipalvelu

Verkkoasiointipalveluun on koottu kunnan sähköiset palvelut. Sähköisten palvelujen käyttäminen on maksutonta.

Lisää tietoa
Siirry asioimaan

Rautjärven Wilma

Kodin ja koulun yhteydenpitoa hoidetaan Wilma-järjestelmän kautta.

Lisää tietoa
Siirry asioimaan

Palvelupaikat

Päiväkoti Karhunpesä

Päiväkoti ja esiopetus

Urheilijankatu 9, 56610 RAUTJÄRVI

Aukioloajat

Ma - Pe: 06:30 - 17:00

Kaikki tiedot

Rautjärven Asiointipiste

Kunnan asiointipiste

Simpeleentie 12, 56800 SIMPELE

Aukioloajat

Ma: 09:00 - 11:00
Ma: 11:30 - 15:00
Ti: 09:00 - 11:00
Ti: 11:30 - 15:00
Ke: 09:00 - 11:00
Ke: 11:30 - 15:00
To: 09:00 - 11:00
To: 11:30 - 15:00
Pe: 09:00 - 11:00
Pe: 11:30 - 14:00

Kaikki tiedot

Simpeleen päiväkoti ja esiopetus

Kunnan päivähoitoyksikkö

Lehmuskatu 1, 56800 SIMPELE

Aukioloajat

Ma - Pe: 08:00 - 16:00

Kaikki tiedot

Varhaiskasvatustoimisto

Toimisto sijaitsee kunnantalon 2. kerroksessa.

Simpeleentie 12, 56800 SIMPELE

Aukioloajat

Ma - Pe: 09:00 - 15:00

Kaikki tiedot

Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat kunnan järjestämään esiopetukseen. Esiopetukseen osallistuvat myös ne 7-vuotiaat, joiden koulunkäynnin aloittamista on lykätty. Siihen voivat osallistua ne 5-vuotiaat, joille on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.

Lapset saavat esiopetusta aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Lapset saavat tänä aikana myös lounaan.

Esiopetukseen osallistuminen on perusopetuslain mukaan velvoittavaa. Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Perusopetuslaki: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628

Takaisin ylös