Asuminen ja ympäristö
Rautjärvellä eletään maaseutumaisesti lähellä kaupunkia Etelä-Karjalassa Kaakkois-Suomessa, asukkaita kunnassa on reilut 3100. Kulkuyhteydet ovat hyvät: keskustaajamaan Simpeleelle pääsee kätevästi 6-tieltä niin henkilöautolla kuin bussilla, Simpeleen rautatieasemalla junat pysähtyvät sekä Helsingin, että Joensuun suunnasta. Kuulumme Imatran seutukuntaan, jonne matkustaa puolessa tunnissa. Muut lähimmät kaupungit Lappeenranta ja Savonlinna ovat noin tunnin ajomatkan päässä. Asuminen Rautjärvellä on edullista ja asuntoja on tarjolla monenlaisiin tarpeisiin.
Padot murtava koti- ja kutupaikka
Katso myytävät asunnot - edullista asumista maalla lähellä kaupunkia
Mitäpä jos muuttaisit Etelä-Karjalaan?
Etelä-Karjalassa on avoimia työpaikkoja, etätyömahdollisuuksia ja mahdollisuuksia yritystoimintaan monilla eri aloilla. LAB-ammattikorkeakoulun ja LUT-yliopiston yhteisellä korkeakoulukampuksella tehdään maailmanluokan tutkimusta, innovaatioita ja yritysyhteistyötä. Mitattavissa olevaa vapaa-aikaa on enemmän kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. Helsinkiin ja Keski-Eurooppaan pääset parissa tunnissa.
kotiin.ekarjala.fi
Kylät ovat maaseudun aarreaittoja
Etelä-Karjalan Kylät ry on Etelä-Karjalan maakunnan kylien yhteenliittymä ja yksi suomen 19 maakunnallisesta kylien yhteenliittymästä. Yhdistyksen tärkeänä tehtävänä on kylien palveleminen ja maakunnan alueella olevien kylien yhteistyöelimenä toimiminen. Yhdistyksen jäseninä on yksityisiä kyläläisiä, kylätoimikuntia sekä – yhdistyksiä, kuntia ja yhteistyökumppaneita.
Rautjärven kylätAjankohtaista asumisesta ja ympäristöstä
-
6.11.2025 Myydään Leirimaja Nurmijärven rannallaHieno Rautjärven kunnan omistama Leirimaja nyt myynnissä. Kohde sijaitsee kirkasvetisen ja kalaisan Nurmijärven rannalla. Tutustu kohteeseen Oikotie.fi-sivustolta.
-
22.8.2025 Etelä-Karjalaan lisää junavuoroja 14.12. alkaenEtelä-Karjalan liitto tiedottaa, että Etelä-Karjalaan saadaan lisää junavuoroja 14.12. alkaen. Tämä tarkoittaa myös lisäpysähdyksiä Simpeleen ja Parikkalan rautatieasemille.
-
19.8.2025 Muutoksia Etelä-Karjalan maaseututoimen palveluverkossa
Etelä-Karjalan maaseututoimessa on tapahtunut muutoksia toimipisteverkostossa. Imatran maaseututoimiston toiminta on päättynyt heinäkuussa 2025, ja toimiston palvelut on siirretty muiden toimipisteiden vastuulle. Imatran toimistolla työskennellyt maaseutuasiamies jatkaa tehtävässään Parikkalan maaseututoimistossa.
-
26.5.2025 Matonpesupaikat avattuRautjärven kunnan matonpesupaikat ovat avattu ja pumput ovat käyttökunnossa.
-
28.4.2025 Väyläviraston kutsu vuorovaikutukseenYleisötilaisuus Simpeleen henkilöratapihan ratasuunnitelmasta 6.5.2025 klo 17.30-19.00
-
10.3.2025 Tiedote: Vihvilänsuon jätevedenpuhdistamon saneeraus kuormittaa Hiitolanjokea huhtikuussa
Korjaustöiden aikana Vihvilänsuon jätevedenpuhdistamon biologinen puhdistusprosessi joudutaan ohittamaan arviolta n. 14 vrk ajan, jonka aikana jätevedet johdetaan esikäsittelyn jälkeen purkuvesistöön. Ohitus aiheuttaa Hiitolanjoelle lyhytaikaisesti merkittävää kuormitusta normaalitilanteeseen nähden.
-
3.3.2025 Rottahavaintoja Simpeleen keskustaajaman alueella
Kuntaan on tullut yhteydenottoja rottahavainnoista Simpeleen keskustaajaman alueelta viime syksyn ja talven aikana. Koska havaintoja on tullut enenevissä määrin ja eri puolilta Simpeleen taajama-aluetta, tiedote jaetaan kunnan tiedotuskanavia hyödyntäen laajalla jakelulla.
-
20.2.2025 Rautjärven kunta käynnistää kampanjan tyhjien asuntojen ja asukkaiden kohtauttamiseksiRautjärven kunta alkaa koota yhteen mahdollisia asunnontarjoajia eri mittaisia vuokrasuhteita varten.
-
10.2.2025 Kunnantalo sai digitaalisen kellon ja lämpömittarinRautjärven kunnantalon seinään asennettiin digitaalinen kello- ja lämpömittari.
-
28.1.2025 Kuntalaisille ilmaista hiekotussepeliäRautjärven kunta tarjoaa kuntalaisille maksutta hiekotussepeliä liukkauden torjuntaan kotitalouksille ja yksityispihojen hiekoittamiseen.