Etusivu / Palvelut / Opetus ja koulutus / Rautjärven Aseman koulu

Rautjärven as koulu.jpg 

Rautjärven Aseman koulu

Rautjärven aseman koulu

Rautjärven aseman koulu on perustettu vuonna 1995. Se sijaitsee kuutostien varressa, 24 km. ennen Simpelettä. Koulussa toimii peruskoulun luokat 1-6, esikoulu ja päiväkoti. Oppilaita koulussa  on kolmessa perusopetusryhmässä  1-2, 3-4- ja 5-6-luokissa yhteensä 28.  Toiminta-ajatuksena on antaa mahdollisimman hyvää, turvallista ja oppilaslähtöistä opetusta.  Teemme yhtestyötä koulussa olevan eskarin ja päiväkodin kanssa. Koulullamme on oma yleisurheilukenttä, kaukalo ja pururata. Lisäksi välituntialueella on metsää, johon rakentaa majoja tai heppa-polkuja. Koulumme lähellä on Tulilammen uimaranta ja kirjastoonkin pääsemme kerran kuussa. Kuulumme Liikkuvaan kouluun. 

Koulumme henkilökunnan sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@rautjarvi.fi

Koulukuljetus

Mikäli oppilaan koulumatka on alle 5 km, voi anoa hyvinvointilautakunnalta harkinnanvaraista kuljetusta, mikäli koulumatka oppilaan ikä tai muut olosuhteet huomioon ottaen on liian vaikea, rasittava tai vaarallinen. Terveydellisistä syistä kuljetusta tarvitseva oppilas voi saada kuljetuksen lääkärintodistuksen perusteella.

Ota yhteyttä Simpeleen koulun kansliaan.

Puhelinasiointi

Simpeleen koulun kanslia

Simpeleen koulun kanslia ja koulusihteeri

Lisää tietoa
Puh. +358 40 7240165

Sivistysjohtaja

Hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja

Lisää tietoa
Puh. +358 40 7002941

Palvelupaikat

Rautjärven Aseman koulu

Aseman koulu

Urheilijankatu 9, 56610 RAUTJÄRVI

Kaikki tiedot

Simpeleen koulu

Simpeleen koulussa opiskelevat perusopetuksen vuosiluokat 1–9, ja samoissa tiloissa toimii myös Rautjärven lukio.

Matomäenkatu 4, 56800 SIMPELE

Aukioloajat

Ma - Pe: 08:00 - 15:45

Kaikki tiedot

Esi-, perus- tai lisäopetuksen oppilailla on oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen, jos koulumatka on yli viisi kilometriä yhteen suuntaan tai jos se muutoin on oppilaan ikään tai olosuhteisiin nähden liian vaikea, rasittava tai vaarallinen.

Päivittäinen edestakainen koulumatka saa odotuksineen kestää enintään kaksi ja puoli tuntia, 13 vuotta täyttäneillä kolme tuntia.

Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on vanhemmille myönnettävä avustus oppilaan kuljettamista ja saattamista varten.

Perusopetuslaki: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628

Takaisin ylös