Siirry sisältöön

Esiopetus

Kunnalla on lakiin perustuva velvollisuus esiopetuksen järjestämiseen. Lapsella on oikeus saada maksutonta esiopetusta oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna. Lisäksi oikeus maksuttomaan esiopetukseen on pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevilla viisivuotiailla lapsilla ja niillä seitsemänvuotiaita, joiden perusopetuksen aloittamista on lykätty vuodella. Esiopetuksen laajuus on 700 tuntia vuodessa ja neljä tuntia päivässä.

Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Rautjärven kunnassa esiopetusta järjestetään Simpeleen päiväkodin Kivijärven toimintakeskuksen yksikössä ja asemanseudulla päiväkoti Karhunpesässä. Asemanseudulla esiopetus toteutuu vuosiluokkiin sitomattomana opetuksena 0 - 2 –luokassa Otsolassa.

Tarvittaessa esiopetukseen osallistuvalla lapsella on mahdollisuus käyttää myös muita varhaiskasvatuspalveluja. Mikäli lapsi tarvitsee esiopetuksen lisäksi laajennettua varhaiskasvatusta ennen tai jälkeen esiopetusta, sitä tulee hakea päivähoitohakemuksella sähköisesti verkkoasioinnin kautta.

Esiopetuksessa noudatetaan esiopetussuunnitelmaa. Esiopetuksen keskeisenä tehtävänä on edistää lapsen kasvu-, kehitys- ja oppimisedellytyksiä. Tavoitteena on lapsilähtöisen toiminnan kautta vahvistaa sosiaalisia taitoja, myönteistä minäkuvaa ja käsitystä itsestään oppijana. Lapset oppivat esiopetuksessa leikkien, liikkuen, tutkien, erilaisia työtehtäviä tehden, itseään ilmaisten erilaisissa oppimisympäristöissä toisten kanssa.

Esioppilailla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Kuljetuksessa noudatetaan samoja periaatteita kuin perusopetuksessa.

Verkkoasiointi

Rautjärven Wilma

Kodin ja koulun yhteydenpitoa hoidetaan Wilma-järjestelmän kautta.

Lisää tietoa
Siirry asioimaan

Palvelupaikat

Päiväkoti Karhunpesä

Päiväkoti ja esiopetus

Urheilijankatu 9, 56610 RAUTJÄRVI

Aukioloajat

Ma - Ti: 07:00 - 17:00
Ke - To: 07:00 - 17:00
Pe: 07:00 - 17:00

Kaikki tiedot

Simpeleen päiväkoti

Kunnan päivähoitoyksikkö

Lehmuskatu 1, 56800 SIMPELE

Aukioloajat

Ma - Ti: 07:00 - 17:00
Ke - To: 07:00 - 17:00
Pe: 07:00 - 17:00

Kaikki tiedot

Esiopetus on maksutonta opetusta, jota lapset saavat oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna päiväkodissa tai koulussa. Esiopetusta järjestetään myös yksityisessä varhaiskasvatuksessa.

Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat esiopetukseen. Esiopetukseen osallistuvat myös ne 7-vuotiaat, joiden koulunkäynnin aloittamista on lykätty. Siihen voivat osallistua ne 5-vuotiaat, joille on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.

Lapset saavat esiopetusta aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Lapset saavat tänä aikana myös lounaan.

Jos esiopetuksen oppilaalla ilmenee tuen tarvetta, on hänellä oikeus tarvitsemiinsa avustajapalveluihin ja apuvälineisiin.

Esiopetukseen osallistuminen on perusopetuslain mukaan velvoittavaa. Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Varhaiskasvatuslaki: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2018/20180540
Perusopetuslaki: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628
Perusopetuslaki: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628

Liittyvät palvelut

Varhaiskasvatus esiopetusikäisille päiväkodissa

Katso tiedot

Ruokailu päiväkodeissa, esikoulussa ja kouluissa

Katso tiedot